spacer
spacer

ETUSIVU
PERINNE
JULKAISUJA
ARKISTO
TERVA
TERVAN KÄYTTÖ
TERVAN MYYNTI
MATKAILU
TUOTTEET
TAPAHTUMAT
SANONTOJA:
 Mitä teet, tee se tervan kanssa.
ETUSIVU arrow ARKISTO arrow Antti Pihkala: Paanu ja päre, Tutkimus suomalaisista puukatteista

Antti Pihkala: Paanu ja päre, Tutkimus suomalaisista puukatteista

TERVA JA KORVIKEAINEET PAANUKATTOJEN SUOJAUKSESSA


Antti Pihkala
Arkkitehti SAFA, TkL
Artikkeli perustuu kirjoittajan lisensiaattityöhön:
Paanu ja päre, tutkimus suomalaisista puukatteista,
Oulun yliopisto, teknillinen tiedekunta, arkkitehtuurin historian laboratorio, julkaisu A 26, 1998.

PAANU VAI PÄRE?
Vaikka paanun ja päreen ero näkyy niiden muotoilussa, paanu on kiilamainen ja päre tasapaksu,  poikkeaa myös paanukatteen hoitoperiaate pärekatosta. Paanukatteet on yleensä vankan koon, alustuohituksen, lujan takonaulauksen ja toistuvan tervauksen avulla yritetty saada hyvin pitkäikäisiksi, kun taas pärekatto on totuttu uusimaan suhteellisen usein (esim. 25 vuoden välein!) entistä asennustapaa noudattaen.

Kattohuovan käyttö paanukaton yhteydessä, löyhäsyisten sahapaanujen painekyllästys kreosootilla ja niiden asennus tiiviisti toisiaan vasten ovat paanukattojen yhteydessä osoittautuneet epäonnistuneimmaksi yhdistelmäksi. Tällaisen
tiiviyttä korostavan katteen ikä voi pahimmassa tapauksessa jäädä alle kymmenen vuoden1, mutta kestoikä ei parhaimmillaankaan voi muodostua muutamaa kymmentä vuotta pidemmäksi.

Valmistustekniikan muutoksen ohella usko uusiin konservointiaineisiin ja -menetelmiin on yleensä ollut luja. Vain harvat ovat menneinä vuosikymmeninä puolustaneet perinteisiä menetelmiä. Professori Esko Järventaus suositteli vuonna 1962 paanukattojen pintakäsittelyyn tervan käyttöä: "( ... ) onkin viisaampaa käyttää katon kunnossapitoon puutervaa, joka kuivaan puuhun kevätauringon lämmössä siveltynä jossakin määrin korvaa hävinneitä hartsiaineita, kuin sieni- tai hyönteismyrkyn, kreosoottiöljyn ja kivihiilitervan sekoitusta. Lisäksi paksu puutervakerros sulaa auringon lämmössä ja täyttää paanujen halkeamat ja raot."2

Image
© Antti Pihkala

TERVAN KORVIKKEET
Tervan lisäksi puukatoissa on jo kauan käytetty muitakin varhaisia pintakäsittelyaineita. Gunnar Suolahti mainitsee vuonna 1764 Vanajan pappilan katon tervatuksi ja maalatuksi, mikä voinee tarkoittaa tervan ja punamultamaalin yhdistelmää.3 Punamultatervaus on Suomessa yhä käytössä ainakin Haukiputaan ja Inkoon tapuleissa, sekä Pielaveden ja Kökarin kirkossa. Pitkäaikaisesta käytöstä päätellen punavärin lisääminen tervaan ei näyttäisi heikentävän sen suojaustehoa.

1800-luvulla vaikuttivat monet kaupunkipalot puukatteiden käsittelyyn siten, että kattopaanut ja laudat
pyrittiin käsittelemään aineilla, joilla toivottiin olevan paloturvallisuutta parantava vaikutus. Esimerkiksi Oulun tuomiokirkko oli palanut 1822, ja kustannussyistä päätetty kattaa paanuilla. Seurakunnan rakennustoimikunta edellytti vuonna 1829, että paanut oli ennen kiinnittämistä käsiteltävä seoksella, jossa on rautavihtrilliä, alunaa ja suolaa.4 -Käsittelyn toteutumista on mahdotonta tarkistaa, kuten asiakirjatietoja käytettäessä muutoinkin; nykyisinkään eivät suunnitelmat aina sellaisenaan toteudu, vaan työmaavaiheessa tehdään monissa restaurointitöissä muutoksia mm. pintakäsittelyissä.

Tervan nykyisistä korvikkeista kivihiiliterva kovettuu nopeasti ja muodostaa liian tiiviin, hauraan ja siten jopa lahoamista jouduttavan kuoren. Hieman samasta syystä siveltävän lahonsuojakäsittelyn sanotaan johtavan jopa käsittelemätöntä puuta nopeampaan lahoamiseen. Painekyllästys suola- tai kreosootti- kyllästyksenä saattaa myös haurastuttaa puuta ja syövyttää naulat, sekä vaikeuttaa myöhempää tervausta.

Juuri kukaan kokenut asiantuntija ei aseta hyvälaatuiselle täystervalle vaihtoehtoja, kun kyse on paanujen pintakäsittelystä.5 Mikäli tervakalvoa ylläpidetään säännöllisesti, edes puun laatu ei ole yhtä tärkeää, kunhan vain puuta ei painekyllästetä. Käytännössä puun laadulla ja käsittelymenetelmällä on kyllä merkitystä, sillä tervakalvon säännöllinen ylläpito on teoreettista. Kyllästäminen rikkoo puun solurakenteen, eikä paanukatetta muutoinkaan kannata lahosuojata, koska lahoaminen ei ole oikein tehdyn paanukaton uhkana. Syy monen katteen lyhyeen ikään on juuri kreosoottikyllästyksen käyttö.6

Kreosootin vaikutuksesta myöhempään tervaukseen sekä kyllästysaineena että siveltynä on saatu kokemuksia mm. Petäjävedellä. Petäjäveden tapulissa on kreosoottikyllästys, jonka päälle ei olla onnistuttu saamaan tervaa pysymään. Petäjäveden kirkon katteeseen kreosootti on sivelty tai kastettu sillä seurauksella, että tervaus tuntuu vähitellen onnistuvan.7

Monien erilaisten maali- ja kyllästyskäsittelyjen yhteinen piirre on, että niiden käyttö heikentää tervan pysymistä paanukatteen päällä. Suomen paanukatteisista kirkoista ja tapuleista tuskin yhtään on säilynyt pelkästään tervalla käsiteltynä. Tällaiseksi tilanne on muuttunut vasta viime vuosikymmeninä, erityisesti 1960-luvulta lähtien. -Onko kreosootilla käsitellyn paanukaton ylläpito sitten rahan tuhlausta? -Tähän kysymykseen ei ole olemassa yleispätevää vastausta, vaan tilanne on harkittava jokaisessa tapauksessa erikseen.

TERVAUSKÄSITTELYISTÄ
Tervauskäsittelyt voidaan jakaa kahteen toisiaan seuraavaan vaiheeseen. Ensivaiheessa katon pinnalle on saatava syntymään suojakalvo. Suojakalvo muodostetaan melko tihein välein toistuvin kevät- ja syystervauksin. Tällaisen kalvon tunnistaa "krokotiilikuviosta", tervan muodostamasta suomumaisesta kuvioinnista paanujen pinnassa. Kun kalvo on saatu muodostettua, tervauksen tiheyttä voidaan alkaa harventaa. Yleensä pohjoislappeet on tervattava etelälappeita harvemmin. Tällaisen huoltotervauksen vuosiväliksi arvioidaan useimmiten kolmesta viiteen vuotta.

Muutamilla suomalaisilla paanunvalmistajilla on käytössään paanun imeytys- eli uppokyllästys tervassa. Tässä menetelmässä paanut upotetaan määräajaksi suljettuun altaaseen, jossa on lämmitettyä täystervaa. Uppokyllästys ei vähennä edellä mainittujen tervauskäsittelyjen tarvetta. Tällaisen uppokyllästyksen kestävyydestä tai muusta merkityksestä paanukaton kunnon kannalta ei ole käytettävissä seuranta- tai muita tutkimustuloksia. Uppokyllästyksellä käsitellään tavallisimmin sahavalmisteisia paanuja.

Uppokyllästyksen sijasta käytetään yhä myös vanhempaa tapaa, kastamista, jolloin vain 2/3 tai 3/4 paanusta kastetaan terva-astiaan. Astiassa olevaa tervaa lämmitetään 45-60-asteiseksi. Kastamisen perusteella tervauskäsittelykertoja ei voi vähentää. Ensimmäinen tervaus tosin kannattaa ajoittaa vasta asennusta seuraavaan vuoteen. Kastamismenetelmää on käytetty mm. Sodankylän vanhan kirkon veistettyjen paanujen käsittelyssä vv. 1993-94, Vammalassa Pyhän Olavin kattotyömaalla 1996-97, sekä Sallan kirkon sahavalmisteisten ja höylättyjen paanujen käsittelyssä vuonna 1998.

Kattopaanujen lisäksi myös niiden kiinnitykseen käytetyt naulat voidaan käsitellä tervalla. Takonaulat tervakarkaistaan sopivassa lämpötilassa, jonka jälkeen niiden sanotaan kestävän satoja vuosia. Esimerkiksi kaikki Sodankylän vanhan kirkon restauroinnissa käytetyt takonaulat on tervakarkaistu.8

Pitkäaikaisesta käytöstä johtuen tervasta ja sen valmistuksesta on ollut saatavissa kirjallisuutta jo kauan.9 Tällä hetkellä tervan ammattimainen valmistus on Suomesta lähes loppunut, vaikka eri puolilla Suomea järjestetään kotiseutuyhdistysten toimesta tervanpolttonäytöksiä. Tervahaudan polttoa edelsi kainuulaisen tradition mukaan vuosien valmistelu, jonka aikana tervasmäntyjen pihkapitoisuutta kohotettiin puita kolomalla. 10Tähän soveltuvat parhaiten melko nuoret rungot; vanha puu ei pihkotu.11 Tervahaudan lisäksi tervaa on valmistettu mm. uunimiilumenetelmällä, jossa voidaan hyödyntää huonolaatuisetkin tervaspuut, kuten kannot, mutta näin valmistetun tervan laatu ei ole yhtä hyvä.12 Tervan polttaminen myös puiden kannoista on ollut luontevaa aikana, jolloin puut on kaadettu vanhan säännön mukaan talvella, jolloin lumen vuoksi puusta jää pitkä kanto-osa. Museovirasto on käyttänyt eri laatuisten tervatuotteiden luokittelussa täysterva-nimitystä korkeatasoisesta hauta- ja hyttitervasta. 13

Terva on kaikkien Pohjoismaiden kannalta tärkeä konservoimisaine. Norjassa on täystervaan liittyvä dokumentointi ja tutkimus aloitettu 1990-luvulla mm. kehittämällä menetelmä tervan analyysiä, tutkimista, dokumentointia sekä kenttäkokeita varten.14 Foreningen til Norske Fortidsminnesmerkers bevaring ostaa ja myy tervaa seurakunnille ja yksityisille. Yhdistyksellä on hyvät yhteydet tervan tuottajiin, joten se voi ainakin teoriassa harjoittaa "laadunvalvontaa".15 Laadukkaan tervan tuottaminen on yhtenä tavoitteena Kainuun maaseutukeskuksen vuonna 1997 käynnistämässä tervaprojektissa.

Paanukatteiden tervauksesta voidaan saada tietoja lähinnä vain suoraan työmailta; kattojen huollon dokumentointi on maassamme järjestetty harvoissa seurakunnissa. Suomessa olisi tärkeää käynnistää seuranta paanukatteisiin käytetyistä aineista. Helpointa lienee ottaa työmaalla tervaeristä näytteitä, ja tallentaa ne vastaisuuden varalle. Pikatestin voi myös tehdä ravistamalla terva-astiaa: jos astia hölskyy, sen voi lähettää saman tien takaisin valmistajalle !

YELISRATKAISUA HUOPA-TERVAKATON PAANAUKSEEN EI OLE
Kaikissa puukatteissa vakavin ongelma ei aina ole paanujen pinnalla vaan niiden alla. Erityisesti 1920 - 1970-lukujen korjauksissa suosittiin tapaa asentaa kattohuopa aluskatteeksi sahapaanujen alle. Huopa- paanukatteen kunto on aina arvioitava tapauskohtaisesti: kannattaako kallista ja hyvälaatuista tervaa käyttää, vai tehdäänkö uusi kate. Päivän puoleisissa katteen osissa voi olla runsaasti tervan puutteesta johtuvia halkeamia paanuissa, paikoin sälöytymistä, ei kuitenkaan yleensä lahovaurioita. Pohjoislape näyttää usein paremmalta, mutta valitettavasti siinä voi olla lahovaurioita. Laipion eristyksellä on myös merkitystä tällaisen katon keston kannalta. Lisäksi katteen eri osista voi löytyä jäämiä bitumilakasta, Rusko 2-alkydi- ja lateksipinnoitteista, emalimaali Naolinista tai kreosoottikyllästyksestä.

Katetta voidaan aluksi arvioida sen tyyppiominaisuuksien valossa. Huopa-paanukaton uusimistarve syntyy yleensä kahdella tavalla: toisaalta paanut saattavat hautua altapäin vähitellen lahoiksi, toisaalta alushuovassa olevat lukuisat naulanreiät muuttuvat vähitellen väljemmiksi ja alkavat vuotaa. Ensinmainittu ominaisuus esiintyy yleensä pohjoisen puoleisissa lappeissa. Voimakas sälöytyminen puolestaan edesauttaa etelälappeen kattohuovan naulanreikien väljentymistä.

Ellei lämmitettävän kirkon laipio ole hyvin eristetty, lämpöä pääsee kulkeutumaan altapäin vesikattoon, jossa tällöin korostuu kattohuovan paanua hautova vaikutus. Laipion hyvä eristys lisää siis osaltaan huopa- paanukatteen ikää.

Suojaamaton paanu tuhoutuu sateen ja auringon vuorovaikutuksessa nopeasti. Täystervan tarttuvuuteen vaikuttavat mahdolliset korvikeaineet. Yksi tervauskerta ei yleensä koskaan riitä pysyvän suojakalvon muodostamiseen katolle, vaan tervauksessa on edettävä tervan imeytyskäsittelyistä kalvon muodostukseen, joka edellyttää 2-5 tervauskäsittelyä lyhyessä ajassa.

VESITOPAANUKATE ENNEN VANHAAN - JA NYT
Seurakuntalaisten talkootoiminnasta paanukaton uusimiseksi tunnetuin esimerkki on Vammalasta jossa seurakuntalaiset alkoivat veistää talkoilla paanuja Tyrvään keskiaikaisen kirkon kattoa varten keväällä 1996. Menetelmään kuului valmiiden haapapaanujen kastaminen lämmitetyssä tervassa ennen asennusta. Valitettavasti kirkko tuhoutui tuhopoltossa syyskuussa 1997 heti paanukaton valmistuttua.

Sodankylän vanhan kirkon ulkoasu restauroitiin Museoviraston rakennuttamana hankkeena vuosina 1992 - 95. Työ toteutettiin työllisyysvaroin. Vuonna 1689 rakennetun, Suomen alkuperäisimpänä säilyneen tukipilarikirkon seinähirret olivat ulkopuolelta paikoin paikoin syöpyneet ja huopapaanukatto alkoi vuotaa. Kirkon alkuperää koskeviin seikkaperäisiin tutkimuksiin nojautuen kattopaanut päätettiin veistää käsin ja seinälaudat valmistaa lohkomalla.

Image
Vuonna 1995 katto uusittiin veistetyin paanuin ja seinäverhous tehtiin kiilalaudasta

 
Sodankyläläiset kirvesmiehet veistivät kaikki kirkon katon 5000 paanua. Seppä takoi pajassaan sekä paanujen että seinälautojen kiinnitykseen käytetyt naulat ja tervakarkaisi ne. Laudat on lohkottu suoraan tukista puukiiloin, ilman sahaa. Tätä erittäin vanhaa menetelmää on viimeksi sovellettu maassamme liistekattojen teossa. Hankkeessa on saatu arvokasta kokemusta rakennuspuutavaran ominaisuuksista sekä vanhoista, lähes unohdetuista käsityömenetelmistä. Käsityön edellytys on materiaalin huolellinen valikointi ja oikea-aikainen käsittely.

Image
Vuonna 1926 paanukatto uusittiin sahapaanuin ja päädyt oikaistiin följarein

Sodankylän kirkko oli vuonna 1992 pääosin siinä asussa, minkä se oli saanut vuoden 1926 korjauksissa. 16 Katto oli paanutettu uudelleen vuonna 1959, mutta se oli jälleen huonokuntoinen.17 Vuoden 1926 restauroinnissa huopa- aluskatteen, sahapaanujen ja lankanaulojen käyttö oli uutta koko rakennukselle, koska kaikki sen osat aiemmin olivat olleet käsin valmistetut ja työstetyt. Paanujen pinnoitta- misessa ei enää aina käytetty oikeaa tervaa, vaan sen teollisia jäljitelmiä. Valitettavasti kaikki nämä teollisesti valmistetut rakennustarvikkeet olivat osoittautuneet käsin tehtyjä huonommiksi.

On mahdollista imeyttää lahoon puuhun hartsi- tai muoviliuoksia, jotka kovettavat puun. Suhteellisen nuorien kattopaanujen konservointiin tätä menettelyä ei Sodan- kylässä vakavasti edes harkittu. Sodankylän vanhalla kirkolla restaurointityö päätettiin tehdä perinteisin käsityö- menetelmin, joita rakennuksessa oli alunperin käytetty.

Päätös merkitsi, että paanut ja naulat valmistettaisiin käsin, tuohia kiskottaisiin aluskatteeksi. Pinnoittamiseen käytettäisiin vain täystervaa. Kattokuvio ja paanujen mitoitus ratkaistiin 1800-luvun valokuvien ja säilyneiden fragmenttien pohjalta. Suuri osa tarvittavista työtaidoista on enää harvojen vanhojen rakentajien tiedossa; puurakentamisen perinne on maassamme todella katkeamassa. Yhtenä tavoitteena oli siten myös elvyttää paikallista perinnerakentamista. Oli hyvä, että koko työryhmä muodostui sodankyläläisistä yrittäjistä, kirvesmiehistä ja käsityöläisistä.

Moni asia opittiin kokeilemalla. Hankkeen aikataulu ei sallinut puiden valitsemista yksitellen ensimmäisenä vuonna. Kokemukset hankkeesta ovat kuitenkin puutavaran valinnassa yksiselitteiset: puutavara pitää aina valikoida. Valikointi tapahtuu parhaiten puu puulta valoisana vuodenaikana. Keskitalvi on Lapissa niin pimeä ja runsasluminen, että se rajoittaa huomattavasti sopivan puuaineksen löytämistä. Kaatoaika taas on ehdottomasti talvella.

Kaikki paanut veistettiin läpisahatuista aihioista niin, että sydänpuoli tuli päälle päin. Veistosuunnassa noudatettiin sääntöä, jonka mukaan männyn latvapää tulee katolla aina alaspäin, kohti räystästä. Veisto oli luontevaa tehdä melko tuoreesta puusta, sen jälkeen paanuja tapulikuivattiin kevätahavassa ennen tervaan kastamista.

Restauroitu kate valmistui vuoden 1994 syksyllä. Valmistumisen jälkeen kate on tervattu kahdesti, keväällä 1995 ja syksyllä 1996. Katselmuksessa 1998 katteen tervapintaa pidettiin moitteettomana.


--------------------------------------------------------------------------------

1Esim. Sottungan kirkon katto tehty 1978, tutkittaessa vuonna 1985 jo huonokuntoinen; ko. katon tutkineen Erkki Hiipakan haastattelu 1.2.1996.
2 Esko Järventaus, Paanukattojen rakentamisesta", Teknillinen aikakauslehti n:o 7/1962, s. 231.
3 Gunnar Suolahti, Suomen pappilat 1700-luvulla, WSOY Porvoo 1912, s. 200.
4Oulun maakunta-arkisto / Oulun kirkonarkisto, Rakennustoimikunnan pöytäkirjat 1827-1832.
5Esim. Pentti Pietarilan ja Martti Jokisen haastattelu 19.10.1994, Olli Cavenin haastattelu 11.7.1995, Julius Kotivuoren haastattelu 29.7.1995, Juha Förströmin haastattelu 1.8.1995, Erkki Hiipakan ja Matti Laineen haastattelu 1.2.1996.
6Panu Kaila, "Some questions about shingle roofs", Building Conservation, Building Conservation 88 Symposium Helsinki 22-26 August 1988, the Finnish National Commission for UNESCO, Helsinki 1989, s. 237
70lli Cavenin haastattelu 26.9.1996.
8Naulojen tervakarkaisua on käytetty aiemmin esim. Juha Förströmin tekemissä katteissa, Juha Förströmin haastattelu 1.8.1995.
9Varhaisista tervaa ja tervanpolttoa koskevista julkaisuista, esim. Eric Juuelius (C.F. Mennander), Tiärtilwerckning i Österbotn, Åbo 1747; Aug. J. Soldan, Suomen Tervanpoltosta ja kuinka se olisi parannettava, Helsinki 1862; Ilmo Lassila, Tervanpoltto tervahaudassa, Hämeenlinna 1908; Gust. Komppa ja E.G. Palmen, "Tervanpoltto ja tervakomppaniat", Oma maa II, Porvoo 1908; Samuli Paulaharju, "Terwaa ja muuta mettää", Kirjassa Rintakyliä ja larvamaita, Kurikan vanhaa elämää, Porvoo 1975 (3. painos).
10Juhani Paajala, Tuula Jokivartio, Tervan valmistus ja käyttö, Oulun yliopisto, Pohjois-Suomen tutkimuslaitos, raportti 93, Oulu 1989, s. 18; Samuli Paulaharju, Kainuun mailta, Tietosanakirja-Osakeyhtiön Kirjapaino, Helsinki 1922,
s. 156; Panu Kaila, Talotohtori, WSOY, Porvoo 1997, ss. 321-323.
11Kalle Juntusen haastattelu 15.11.1996.
12 Juhani Paajala, Tuula Jokivartio, ibid., ss. 35-36.
13 Maija Kairamon haastattelu 11.6.1995.
14 Inger Marie Egenberg, Milebrent tjaere, Det Kongelige Danske Kunstakademi, Konservatorskolen 1993.
15Maire Mattisen kirje tekijälle 1.6.1994.
16 Lars Pettersson, "Sodankylän vanha kirkko", Suomen kirkot 12, Museovirasto 1984; Kirkon vaiheista on useita valokuvia alkaen 1880-luvulta, Museoviraston topografinen arkisto, valokuvakokoelma; Kirkon vanhat paanut (3 kpl) on talletettu Suomen Kansallismuseon kokoelmiin.
17 Katon etelälappeen ylimmän paanurivin alta löytyi sitä purettaessa tekijöiden jättämä viesti: "Kirkon katto uusittiin kokonaan 24.7.1959, Paavo Nykyri, Santeri Kiiskinen"; tieto varmennettiin Sodankylän seurakunnan arkiston seuraavilla asiakirjatiedoilla: kassapäiväkirjan 1959 mukaan sekä Kiiskiselle että Nykyrille oli maksettu työpalkkaa kirkon korjauksesta; tätä edelsi vuoden 1958 kirkkoneuvoston päätös 6.11.1958 kirkon korjaus- ja kunnossapitotöistä; tätä puolestaan edelsi valtionarkeologi C.A. Nordmanin kirje seurakunnalle 9.9.1958, jossa hän vaati kattoa paikattavaksi ja tervattavaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

  ProAgria Kainuu | Esa Heikkinen | esa.heikkinen@proagria.fi | Osmonkatu 9 | 87100 Kajaani Kirjaudu
spacer