|
Tervamaaleiksi nimitetään tervan ja eräiden muiden orgaanisten aineiden, esimerkiksi pellavaöljyvernissan tai puutärpätin, seoksia. Lisäaineiden käyttö parantaa tervan imeytymistä alustaansa nopeuttaa kuivumista ja vähentää pintakäsittely tahraavuutta. Seoksella, jossa on yksi osa hautatervaa, yksi osa pellavaöljyvernissaa ja yksi osa puutärpättiä voidaan mainiosti käsitellä rakennusten ulkoseinät ja erilaiset piharakenteet kuten puutarhakalusteet, portaat, aidat ja kompostisäiliöt. Puuveneiden sisäpuolisessa käsittelyssä tervamaali on nykyisin jo hyvin yleisesti käytetty hyvän imeytymiskykynsä ja helpon levitettävyytensä ansiosta. Terva- maalilla saadaan kaunis vaalea läpikuultava puupinta, joka jättää puun luonnollisen kuvion näkyviin. Käyttökohteesta riippuen tervamaalin seossuhteita voidaan muutella eikä esimer- kiksi puutärpätin käyttö ole välttämätöntä. Pinnan kuivuminen kestää ilmasta ja kerroksen paksuudesta riippuen muutamasta tunnista useisiin päiviin. Kuiva ja lämmin tuulinen sää on kuivumisen kannalta paras päivä tervamaalilla maalaamiseen. Yleensä pinta tulee käsitellä vähintään kahteen kertaan.
Tervan tuoksun ja sen tahraavuuden vuoksi tervan käyttäjän tulee muistaa, että oikein käytettynä se on hieno luonnonmukainen puun pintakäsittelyaine, mutta väärään paikkaan laitettuna saattaa aiheuttaa hankaluuksia. Isompina pintoina tervaa tuleekin käyttää vain ulkotiloissa - sisätiloihin löytyy muita luonnonmukaisia vahoja ja maaleja. KAINUUN VÄRILLINEN MAALITERVA Kainuun värillinen maaliterva on aidosta hautatervasta, perinteisestä pellavaöljyvernissasta, puutärpätistä ja luonnonpigmenteistä valmistettu maali lauta- ja hirsipintojen ulkomaalaukseen. Maalia on saatavana useita värisävyjä sekä peittävänä että kuultavana. Tervamaalin valmistusohjeen on laatinut ja värisävyt suunnitellut maalarimestari Kalevi Järvinen. Valmistus ja myynti: Kuhmo, Lentiiran lomakylä, Toivo Heikkinen (ks. tuotteet )
| | | | | | | |
|